Anita1_edited.jpg

Anita Syrjä

Olen Anita, kätilö ja imetysohjaaja. Olen myös äiti kolmelle tyttärelle ja kahdelle pojalle. Lapseni ovat iältään 21, 13, 11, 5 ja 2 vuotta. Lasteni myötä olen saanut kokea raskauden, synnytyksen ja vauva arjen ihanuutta sekä niihin liittyviä haasteita. Kiinnostus kätilön ammattia kohtaan tuli jo silloin, kun olin saanut ensimmäisen lapseni. Haluan tarjota äideille sitä tukea ja kannustusta, jota itse sain nuorena ensisynnyttäjänä.

 

Ammatinvaihdos olikin minulle huippu juttu. Koin heti, että työ kätilönä oli kuin tehty minulle. Opiskelujen alkuvaiheessa ajattelin haluavani synnytyssaliin kätilöksi, mutta huomasin harjoitteluiden myötä, ettei minusta ole työskentelemään salin hektisessä ympäristössä. Nautin työskentelystä rauhallisessa ympäristössä, missä pystyn kiireettömästi ohjaamaan ja tukemaan perheitä. Työskennellessäni lapsivuodeosastolla vahvistui entisestään ajatus, että ohjaustyö on nimenomaan se minun juttu. Työ äitien ja vauvojen kanssa on todella antoisaa ja nautin siitä todella paljon

Imetys on minulle sydämen asia. Jokainen perhe ansaitsee saada laadukasta imetysohjausta. Yksikään imetystaival ei saa päättyä sen vuoksi, etteivät vanhemmat saa tarvitsemaansa apua imetyksen erilaisiin haasteisiin. Koen oman imetystaipaleeni haasteineen, niin imetyskivun kuin kireiden kieli- ja huulijänteiden kanssa, kehittäneen minua entisestään imetysohjaajana. Ammattilaisena jaan äideille ajantasaista tutkittua tietoa. Imetysohjaus tapahtuu vastaanotolla, sekä perheiden omassa kotiympäristössä, kiireettömästi.

Vauvan kokonaisvaltaista hyvinvointia tukeakseni opiskelin syksyllä 2018 vyöhyketerapeuttista vauvahierontaa. Kun vauva voi hyvin, voi myös muu perhe hyvin. Vauvan kivut ja itku voi kuormittaa kovasti vauvaperheen arkea. Työ on palkitsevaa kun siinä näkee konkreettisesti hyödyn, jonka koko perhe voi hoidosta saada. Olen kokenut monen monet ilon hetket, kun vauva on saanut ison hyödyn vauvahieronnasta.

Keväällä 2022 lähdin mukaan Baby Balance®-Vauvahieronnan mahtavaan maailmaan. Peruskurssin suoritettuani vahvistui ajatus siitä, että tämä hoitomuoto täydentää todella paljon työtäni vauvojen hyvinvoinnin edistämisessä. Olen ollutkin todella innoissani tästä huikeasta hoitomuodosta, jota ylpeydellä teen.

Koulutukseltani olen kätilö (AMK) ja sairaanhoitaja (AMK). Lisäksi olen käynyt WHO:n Imetysohjaajakoulutuksen, kielijännekoulutuksen, vyöhyketerapeuttisen vauvahierontakoulutuksen, sekä Baby Balance® koulutusosiot: moduuli 1 perushierontatekniikka, moduuli 2 refluksilapsen hoito, moduuli 3 pään ja kaularangan hoito (sisältää kieli- ja huulijänneongelmat). Joulukuussa 2022 on vuorossa moduuli 4 koulutus.

Voit varata minulle ajan täältä.